Kohderyhmä: Opiskelijat
Lumosali | Teemasivusto
Vantaan Korsossa sijaitseva Lumosali tarjoaa erinomaiset puitteet monipuolisten tapahtumien toteuttamiseen. Moneksi muokkautuvassa tilassa onnistuu niin tanssin, musiikin, teatterin, sirkuksen, elokuvanäytöksen kuin vaikkapa diskon järjestäminen. Lumosali soveltuu erinomaisesti myös seminaarien
Lumosalin tilavaraukset
Haluaisitko järjestää tapahtuman tiloissamme? Lumosalissa voit järjestää muun muassa konsertteja, teatteriesityksiä, elokuvaesityksiä, yksityistilaisuuksia sekä seminaareja.
Turvallisemman tilan periaatteet käyttöön kaikissa Vantaan kaupungin omissa tiloissa
Turvallisempi tila on paikka, joka tarjoaa paikallaolijoille tunteen fyysisestä, henkisestä ja sosiaalisesta turvallisuudesta.
Osaamista ja osallistumista – lapset ja nuoret mukaan tekemään kestävämpää ruokakulttuuria
Hankkeen tavoitteena on nostaa ruokailuprosentteja ja samalla laskea ateriapalveluiden hiilijalanjälkeä sekä opettaa kestävän elämäntavan periaatteita lapsille ja nuorille.
Kaksoistutkinto mahdollistaa ammatillisten- ja lukio-opintojen yhdistämisen
Jonna Asikainen valmistuu sekä yhdistelmäajoneuvon kuljettajaksi Variasta että ylioppilaaksi Sotungin etälukiosta. Jonna suorittaakin kaksoistutkintoa.
Työ- ja loma-ajat kouluissa
Lukuvuonna 2026–2027 työajat ovat esiopetuksessa 13.8.-4.6., peruskouluissa 13.8.-5.6., lukioissa 12.8.–5.6. ja Variassa 1.8.–31.7. Myös loma-ajat tällä sivulla.
Ylioppilastutkinto ja -kirjoitukset
Ylioppilastutkinto on toisen asteen tutkinto, jonka tehtävänä on vahvistaa laaja-alaista yleissivistystä. Tutkinnon suorittamista varten lukioissa järjestetään kahdesti vuodessa ylioppilaskokeet.
Lukiot ja lukiokoulutus
Lukio-opinnot tarjoavat monipuolisen yleissivistyksen ja hyvät valmiudet jatko-opintoihin.